Sergei Sirotkin Kimi Räikkösen jalanjäljillä

Sauber pitää tiukasti kiinni tavoitteestaan ajattaa nuorta venäläiskuskia Sergei Sirotkinia jo ensi kaudella F1-sarjassa. Vasta 18 vuotta täyttävältä Sirotkinilta puuttuu tarvittava lisenssi, mutta talli on vakuuttunut siitä, että lisenssin ehdot saadaan täytettyä ennen kauden 2014 alkua.
Tallipäällikkö Monisha Kaltenborn muistuttaa, että viime vuosina sekä Sergio Perez että nykyäänkin tallissa ajava Esteban Gutierrez ovat tehneet F1-debyyttinsä Sauberilla, samoin Felipe Massa ja Kimi Räikkönen aiemmin.
Sirotkinin tilanne muistuttaa eniten Räikkösen vastaavaa. Räikkönen nousi F1-tasolla aikanaan allaan vain 23 kilpailua – tosin suomalainen oli jo 21-vuotias ja tulokset pienemmistä luokista aivan toista luokkaa kuin venäläisellä.
– Tiedämme vastuumme. Olemme olleet vastaavissa tilanteissa aiemmin, ehkei näin nuoren kuljettajan kanssa, mutta kuljettajien, jotka ovat tulleet samasta sarjasta kuin missä hän on nyt, Kaltenborn sanoi SkySportsin mukaan.
– Otamme vastuumme hyvin vakavasti ja ehdottomasti – kuten aiemminkin – teemme kaikkemme valmistaaksemme häntä kuljettajana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan