Motivoitunut Paul di Resta loppukaudesta: ”Erittäin tärkeä jakso”

Formula ykkösten pienimuotoisen yllättäjätallin Force Indian skottikuski Paul di Resta on kerännyt kauden 10 ensimmäisestä kisasta 36 pistettä. Saldo on hyvä ja viime kautta parempi. Silloin hänellä oli kauden lopussa 46 pistettä, joten di Resta on rikkomassa piste-ennätystään.
Skotlantilainen palaa kesätauolta motivoituneena.
– Loma meni erittäin hyvin! Minulla oli mahdollisuus harjoitella, rentoutua ja viettää aikaani ystävien ja perheen kanssa. Oli tärkeää varmistaa, että tulen vahvempana kauden toiselle puoliskolle. Tämä tulee olemaan erittäin tärkeä jakso, ja halusin olla parhaassa mahdollisessa kunnossa akut ladattuna, di Resta sanoo.
Erinomaisen alkukauden jälkeen Force India oli ongelmissa, kun Pirellin renkaita muutettiin. Unkarissa ennen taukoa Di Resta jäi Q1:een ja kisakin meni huonosti päättyen lopulta keskeytykseen.
– Meidän täytyy saada auto toimimaan niin kuin aiemmin. Budapestissa sitä oli hankala ajaa, mutta joskus sellaisia viikonloppuja on. Olemme analysoineet sen, ja toivottavasti tämä viikonloppu on uusi alku. Olemme pärjänneet yleensä hyvin Belgiassa ja kaikki ovat määrätietoisia palaamaan kauden alun tilanteeseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan