McLarenin Sergio Perez toivoo ensi viikon Belgian GP:stä parempaa onnea kuin viime vuonna.

Silloinen Sauber-kuljettaja oli aika-ajojen viidenneksi nopein ja kun Williamsin Pastor Maldonadolla oli allaan lähtöruuturangaistus, meksikolainen pääsi aloittamaan kisan peräti toisesta rivistä.

Lotuksen Romain Grosjeanin ykkösmutkassa aiheuttama spektaakkeli kuitenkin keskeytti muun muassa Perezin kisan alkuunsa.

– Ei ole parempaa paikkoja aloittaa kauden toinen puolikas kuin kisat Spassa ja sen jälkeen Monzassa, Perez sanoi.

– Ne ovat kaksi formula ykkösten ikonisinta ja muistorikkainta rataa sekä kaksi suurinta haastetta kenelle tahansa kuljettajalle.

– Rakastan Spata, mutta viime vuonna en saanut paljon mahdollisuuksia, sillä aloitettuani neljännestä ruudusta, olin yksi ensimmäisen mutkan onnettomuuden uhreista. Tänä vuonna matkustan Spahan siis entistä motivoituneempana menestymisestä.