Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun

Sunnuntainen Unkarin GP päättyi McLaren-tallin sekä Oscar Piastrin avausvoiton juhliin, vaikkakin otsikot varasti brittitallin sisäinen peli.
Toisten varikkokäyntien yhteydessä johtoon karannut Lando Norris joutui päästämään Piastrin kilpailun loppupuolella edelleen tallimääräyksen johdosta.
Kovaa peliä pelattiin myös kuumimman kärjen takana Aston Martinin toimesta. Brittitalli jahtasi Unkarin GP:n lopussa Yuki Tsunodan hallussapitämää yhdeksättä sijaa molemmilla autoillaan. Fernando Alonsolla ei riittänyt kyyti haastamaan kunnolla japanilaista, joten tiimi ohjeisti Aston Martin -kaksikkoa vaihtamaan paikkoja. Alonso totteli ja päästi Lance Strollin yrittämään ohitusta Tsunodasta.
Sovittuna oli, että mikäli Stroll ei onnistu ohittamaan Tsunodaa, päästää kanadalainen tallikaverinsa takaisin viimeiselle pistesijalle. Stroll ei päässyt Tsunodan edelle, eikä hänen seuraava temppunsa varmasti ainakaan lisännyt harmoniaa tiimin sisällä, sillä kanadalainen ei päästänyt vanhaa kettua takaisin edelleen.
Aston Martinin kausi on ollut synkkä verrattuna viime kauteen ja odotukset olivat tähänkin kauteen lähtiessä korkealla. Alonso sekä Stroll ovat valuneet taistelemaan viimeisistä pistesijoista tämän kauden aikana.
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
- Valtteri Bottas vahva ehdokas uuteen F1-talliin – suomalainen kamppailee kilpailuvoittajaa vastaan