Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
Kevätkauden toiseksi viimeinen F1-osakilpailu saatiin päätökseen Unkarissa. Draamantäytteinen kilpailu päättyi lopulta Oscar Piastrin ensimmäiseen voittoon.
Aussikuskin voittoa tullaan varmasti parjaamaan vielä pitkään. Toisesta ruudusta lähtenyt Piastri sai voittonsa McLarenin tiimikäskyn kautta. Paalumies Lando Norris menetti johtonsa tallikaveri Piastrille lähdössä, eikä onnistunut vastaamaan nuoremman tallikaverinsa vauhtiin.
Toisella varikkopysähdyksellä Norris otettiin kuitenkin varikolle ensimmäisenä, jotta takaa ajava Lewis Hamilton ei onnistu nousemaan kaksikon ohi. Näin ollen Norris ohitti Piastrin tämän varikkopysähdyksen aikana nopealla renkaalla.
Talli pyysi jatkuvasti Norrisia päästämään Piastrin takaisin johtoon reiluuden nimissä. Tähän 24-vuotias ei suostunut, vaan syytti tallia tilanteesta. Lopulta yli 20 kierrosta kestänyt anelu tuotti tulosta, ja Norris päästi yli kuuden sekunnin päähän jääneen Piastrin takaisin johtoon.
Myös Max Verstappen oli raivoissaan koko kilpailun läpi. Uudet päivitykset eivät toimineet toivotulla tavalla. Kaiken lisäksi Red Bullin strategia oli surkea. Liian pitkät stintit jättivät Verstappenin kauas McLarenin vauhdista.
Verstappen oli raivoissaan läpi kilpailun. Hän sätti tallia jatkuvasti tiimiradiossa, syyttäen tallia hänen kilpailunsa pilaamisesta. Lopulta kaikki kulminoitui pahaan ajovirheeseen, joka aiheutti kolarin Hamiltonin kanssa.
Auto ei vahingoittunut, mutta palkintosija jäi saamatta. Verstappen oli lopulta viides, Hamiltonin ajaessa kolmanneksi.
Verstappen joutui isoon sanaharkkaan oman kisainsinöörinsä Gianpiero Lambiassen kanssa. Lambiasse provosoitui Verstappenin puheista, ampuen takaisin maailmanmestarin suuntaan.
– Voitko lopettaa tuon paskan, minä yritän pelastaa kilpailun minkä te pilasitte, Verstappen tilitti.
– En lähde tähän lapsellisuuteen mukaan sinun kanssasi. Riitely tiimiradiossa on naurettavaa, Lambiassa vastasi.
Pisteille ajoivat myös Ferrarit (Leclerc P4, Sainz P6), Sergio Perez, George Russell, Yuki Tsunoda sekä Lance Stroll. Valtteri Bottaksella ei jälleen ollut autossa vauhtia, vaan jäi sijalle 16.
LUE MYÖS:
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat