Haastattelussa keskikastissa taisteleva Valtteri Bottas: ”Ei se helppoa ole”

Kuva: Getty Images
Suomen Valtteri Bottas on yhä pisteittä formula ykkösissä. Williamsin kausi on ollut hyvin hankala, ja viime vuonna Espanjan GP:n voittanut Pastor Maldonadokin on saavuttanut vasta yhden MM-pisteen.
Bottas tunnustaa, että nykyisellä autolla on hyvin vaikea saavuttaa pisteitä loppukaudenkaan aikana.
– No, jos autoa ei muuteta millään lailla, niin aika lailla radasta riippuen samoilla sijoilla pyöritään. [Pistesija] vaatii ihan superonnistumista: hyvä lähtö, muille huonoa tuuria ja keskeytyksiä, hän sanoo SuomiF1-sivustolle puhelimitse Englannista.
Williamsille on kuitenkin tulossa vielä yksi suurempi päivitys. Bottas toivoo, että se nostaisi tallin pisteille.
– Meillä on yksi viimeinen isompi päivityspaketti tulossa. Sitä yritetään Singaporeen, mutta se saattaa myöhästyä siitä.
Vaikka F1:ssä pisteitä saa nykyään 10 parasta, on pisteille pääsy alemmasta keskikastista oikeastaan vaikeampaa kuin 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa. Kärkitalleja on useampi ja autot ovat ”luodinkestäviä”, normaalimäärä keskeytyksiä kisoissa on 2-3.
– Pitää ihan paikkansa, Bottas allekirjoittaa.
– Tiimien voimasuhteet ovat aika selkeät. Spa osoitti sen aika hyvin. Omalta osalta puhdas kilpailu, ei vain vauhti riittänyt. Ei ole helppoa ja aina sitä toivoisi, että jotain hässäkkää tulisi muille.
Aika-ajot avainasemassa
Bottas sanoo, että hyvän onnen lisäksi pistesija vaatii hyvää aika-ajosijoitusta. Sauberien ja Toro Rossojen edelle pitäisi päästä. Bottas itse kokee kuitenkin aika-ajojensa olleen pääasiassa hyviä. Auton puhti ei riitä korkeammalle. – Useimmat aika-ajot ovat tuntuneet hyvältä, melkein kaikki. Olikohan se Kiinan aika-ajo, jossa tuli yksi paha virhe ja nopeimmalla kierroksella lipsahti vähän leveäksi. Koko ajan tulee kuitenkin varmuutta lisää. Mutta olihan se Kanadan aika-ajo ylivoimaisesti suorituksena paras niin minulta kuin tiimiltäkin, Bottas muistelee kolmatta lähtöruutuaan. Minkälaista on ajaa nappikierros ja kuulla korvassaan, että sijoitus on kuitenkin 15:s tai 16:s? – Ei se helppoa ole. Antaa kaikkensa ja tekee tosi hyvän kierroksen. Varsinkin jos putoaa jo Q1:ssä… Ei se ikinä ole mukava fiilis. Ei auta kuin vetää täysiä, sijoitus on mikä on. Bottas on ajanut tasaisesti maaliin pisteiden ulkopuolella. Vain Unkarissa on auto hajonnut. Parhaiten mielessä ovat kauden toinen ja kolmas kisa. – Malesiassa olin 11:s, se oli hyvä ja puhdas kisa. Sitten Kiinan kilpailu oli omalta osalta aika hyvä. Siitä teki vielä paremman, kun tokavikalla kierroksella pääsin tiimikaverista ohi. Pisteetkin ovat olleet aika lähellä, kun olen ollut 11:s ja 12:s.Tiivis loppukalenteri sisältää suosikkiradan
Maaliskuussa käynnistynyt kausi on kääntynyt jälkimmäiselle puolikkaalleen. Hieman epätasaisella tahdilla ajettu alkukausi on historiaa: syys-, loka- ja marraskuussa ajetaan yhteensä yhdeksän kisaa. Se sopii kuljettajille. Kisojen välissä kun ei edes testata. – On se parempi näin. Oli aika pitkiä välejä, elokuun tauko ja sitä ennenkin kolmen viikon tauko. Loppukausi ajetaan pääasiassa kaukomailla. Japanin Suzuka pitkine mutkineen, kallistuksineen ja korkeuseroineen sytyttää Bottaksen. – Suzuka on mun lempirata. Se on Span kaltainen tosi nopea, old school -tyyppinen rata. On myös muita kisoja mitä odotan. Singaporessa en ole ajanut koskaan ja se on kuitenkin tosi haastava rata ja paikkana myös hieno, sanoo Bottas, joka ei ole koskaan ajanut iltavalaistuksessa. Ensi viikolla ajetaan Monzassa. Sieltä Nastolan kasvatilla on paljon hyviä muistoja – GP3-mestaruuden varmistuminen ja F1-sopimusneuvotteluiden nytkähtäminen eteenpäin. Lisäksi paikka itsessään on legendaarinen. – Siellä on tosi paljon faneja ja hyvä tunnelma. Se on myös kilvanajamisen kannalta hyvä rata. Tommi Koivunen (Twitter: @tommik10)LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Kalle Rovanperältä väkevää tekemistä – suomalaistähti loistavissa asemissa
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa