Ferrarin kuljettaja-akatemiaan kuuluva italialainen Raffaele Marciello, 18, ajoi upean viikonlopun Nürburgringin radalla. Marciello ajoi Formula 3 -eurosarjan viikonlopun kaikissa kolmessa kilpailussa voittoon ja nappasi täydet 75 pistettä. Marciello johtaa sarjaa ennen Ruotsin Felix Rosenqvistiä, joka pystyi aiemmin tällä kaudella Red Bull Ringillä samaan temppuun, eli voittamaan kaikki kolme lähtöä.

Kautta on jäljellä kolme kisaviikonloppua ja yhteensä yhdeksän kisastarttia.

Vuonna 1994 Sveitsissä syntynyt Marciello on ollut Ferrarin listoilla vuodesta 2010. Hän sijoittui viime kaudella samassa FIA:n isännöimässä Formula 3 -sarjassa toiseksi.