Coulthard pitää Häkkistä Schumiakin lahjakkaampana – ”Klassinen esimerkki todellisesta luonnonlahjakkuudesta”

Mika Häkkisen tallikaverina McLarenilla vuodet 1996-2001 ajanut David Coulthard kehuu Häkkistä vuolaasti McLarenin verkkosivujen laajassa artikkelissa. Skotin mielestä Häkkinen on kilpakumppaniaan Michael Schumacheriakin lahjakkaampi kuljettaja.
– Hän ei tehnyt koskaan virheitä, vaikka näyttikin aina ajavan aivan äärirajoilla – etenkin mutkiin mennessään. Mielestäni hän oli klassinen esimerkki todellisesta luonnonlahjakkuudesta, itse asiassa paljon Michaelia lahjakkaammasta kuljettajasta. Mika ansaitsee paikkansa F1-historiassa yhtenä absoluuttisen nopeista kavereista, Coulthard ylistää.
Kuivasta huumoristaan ja sutjautuksistaan tunnettu Häkkinen on Coulthardin mielestä julkikuvaansa fiksumpi.
– Ja vaikka hän ei hirveästi puhunut, hän on paljon viisaampi kuin antoi julkisuudessa ymmärtää, Coulthard alleviivaa.
– Mikä on aika fiksua itsessään, jos ajattelee asiaa.
Myös McLarenin nykyinen tallipomo Martin Whitmarsh ylistää Häkkistä artikkelissa. Nopeuden lisäksi Whitmarsh nostaa esiin Häkkisen asenteen.
– Mika halusi voittaa yhtä paljon kuin kaikki muutkin, mutta hänellä on niin korkea ja eettinen moraali, että hän ei halunnut voittaa keinolla millä hyvänsä. Hän halusi voittaa tekemällä parasta työtä. Sellainen hän on, se on mitä hän edusti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat