Caterham ylittänyt odotuksensa – ”Harkitsemme jo aggressiivisempia tavoitteita”
Kuva: Getty Images
Caterhamin tallipäällikkö Cyril Abiteboul kertoo tallin valmistautumisen kauteen 2014 olevan tavoitteitaan edellä.
Talli siirtyi viime vuonna uusin tiloihin Englannin Leafieldiessä ja ranskalaispomo kertoo tallin puolivuotiskatsauksessa, että uusi tehdas tulee lopullisesti valmiiksi kuluvan kesätauon aikana.
– Samaan aikaan kun teemme parannuksia fasiliteetteihin, meidän on myös jatkettava sijoittamista ihmisiin, Abiteboul jatkoi.
– Meidän on lisättävä henkilöstömme kokemusta ja huolehdittava, että olemme turvassa tulevaisuuden suhteen, erityisesti uusien aero- ja moottorisääntöjen valossa. Me teemme tämän siksi, että me voimme hyödyntää tilaisuudet, joita kausi 2014 tuo tullessaan.
Talli on keskittänyt resurssejaan tunnetusti tulevaan kauteen, jolloin lajissa nähdään suuria teknisiä muutoksia. Alkukaudella 2013 Marussia oli häntäpään talleista kilpailukykyisempi, mutta vaaka on sittemmin alkanut painua Caterhamin suuntaan.
Kilpailukyvyn parantuminen kuluvalla kaudella ei ole kuitenkaan tullut ensi kauteen sijoitettavien resurssien kustannuksella.
– Me olemme nyt jo ylittäneet tavoitteemme ensi vuodelle siinä määrin, että harkitsemme jo niiden korvaamista aggressiivisemmilla tavoitteilla!
– Auto on ollut tuulitunnelissa jo jonkin aikaa ja me näemme hyviä lukuja, jotka on saavutettu nykyisen auton kehityksen lomassa. Tämä toivottavasti osoittaa ilman epäilyksiä, että olemme oikealla polulla keskikastin tallien saavuttamiseksi.
LUE MYÖS:
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- Uusi F1-rata sai tylyn vastaanoton – muutoksia luvassa jo ensi kaudeksi
- Valtteri Bottas jäi hännille – yksi ongelma nousi jälleen esiin
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Espanjan GP 2026 – F1 Madrid: Tulokset ja uutiset
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”