Caterham-kuljettaja ei vielä varma jatkostaan

Caterhamin Giedo van der Garde kertoo tuoreessa De Telegraaf -sanomalehden kolumnissaan tallin sekä kuljettajan itsensä päämääristä loppukaudelle.
Van der Garde mainitsee tallin tavoitteeksi sijoittumisen vähintään yhdessä kisassa 12:nneksi – tai sitä paremmaksi – sillä nykyisin Marussia on Jules Bianchin Malesian GP:n 13:nnen sijan ansiosta Caterhamin edellä valmistajien sarjassa palkintorahaan oikeuttavalla kymmenennellä sijalla.
Omalta osaltaan 28-vuotiaan tavoitteet ovat selvät. Unkarin GP:n 14:s sija ei voi jäädä kauden ainoaksi onnistumiseksi.
– Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää jatkaa kehittymistä. Jokaisella tulokkaalla on aluksi vaikeaa, minkä itsekin koin tällä kaudella.
– Mutta viimeiset kisat ovat näyttäneet myönteistä trendiä. Minun tulee jatkaa tämän potentiaalin näyttämistä ja jatkaa kehittymistä; se on minun fokukseni.
Jatkoa Caterhamilla V6-aikakauden kynnyksellä hollantilainen ei vielä kuitenkaan halunnut luvata.
– On liian aikaista puhua ensi vuodesta ja kaikista huhuista.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle