Lotus-pomo: Hamilton aiheutti vahingon Räikkösen voittotaistelulle
Kuva: Getty Images
Lotuksen ratatoimenjohtaja Alan Permane ei usko, että talli olisi voinut saavuttaa enempää toiseksi ajaneen Kimi Räikkösen osalta viime viikonlopun Saksan GP:ssä ilman suuria riskejä.
Suomalaiskuljettaja ajoi toiseksi Red Bullin Sebastian Vettelin voittaessa vaikka molemmat Lotus-autot vaikuttivatkin kisatrimmissä tällä kertaa Red Bulleja nopeammilta. Ongelmaksi pohjimmiltaan muodostui tuttu ongelma: ruuhka.
– Vahinko aiheutui kun Lewis [Hamilton] pidätteli Kimiä hänen ensimmäisen pysähdyksensä jälkeen, mutta hän palasi taistellen kisan lopussa hiuksen hienona kakkosena saaden hiukan apua turva-autolta, Permane sanoi tallin kotisivulla.
Varikkostrategia varmisti palkintokorokkeen
Mitä tulee päätökseen ottaa kisaa johtanut Räikkönen sisään kolmannen kerran kierroksella 48, Permane sanoo, että se oli laskelmoitu. Entinen F1-insinööri Gary Anderson arvioi kisan jälkeen kolumnissaan, että päätös tehtiin lennossa ja hyvinkin mahdollisesti liian hätäisesti. – Me harkitsimme kyllä hänen ajattamistaan kahden pysähdyksen strategialla, mutta se olisi vaatinut uskomattoman pitkää viimeistä stinttiä ja lopulta sisälsi merkittävän riskin, sillä me näimme, että hänen renkaidensa suorituskyky tippui, Permane selitti. – Ratkaisu, jonka valitsimme, varmisti toisen sijan sekä mahdollisuuden hyökätä lopussa voiton saamiseksi. – Vaihtoehto – vaikka se tarjosikin mahdollisuuden voittoon – olisi todennäköisesti johtanut renkaiden dramaattiseen suorituskyvyn menetykseen, mikä olisi tiputtanut Kimin Fernandon [Alonso] taakse. Kolmannen pysähdyksen jälkeen Räikkönen otti Vetteliä kiinni, mutta sijoittui lopulta maaliviivalla sekunnin päähän voittajasta. – Ollakseni rehellinen, me odotimme hieman enemmän suorituskykyä hänen [Räikkönen] viimeiseltä pehmeämmältä rengassarjaltaan, mutta hän oli aivan Sebastianin takana lopussa, joten uskon, että oikea päätös tehtiin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mahtava nousu! Kalle Rovanperä kampesi kympin sakkiin
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tuukka Taponen lähtee uuteen F3-kauteen uuden tallin väreissä – tavoitteena mestaruus
- Murto järkytti Jules Bianchin perhettä – karting-auton löytyminen toi helpotuksen
- Muistatko? Legendaarinen F1-talli halusi Valtteri Bottaksen – tämä kaatoi neuvottelut
- Mika Salo uskoo sääntöjen tuovan yllätyksiä F1-kaudelle: ”Pakka tiivistyy”
- Huhuille vahvistus! Janni Hussi mukaan MM-ralliin: ”Tavoitteet korkealla”
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Tommi Mäkisen yllätyspaluu mureni viime hetkelle – tässä syy
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Muistatko? Legendaarinen F1-talli halusi Valtteri Bottaksen – tämä kaatoi neuvottelut
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
- Tommi Mäkisen yllätyspaluu mureni viime hetkelle – tässä syy
- Huhuille vahvistus! Janni Hussi mukaan MM-ralliin: ”Tavoitteet korkealla”