Bottaksen talli myönsi virheet: ”Kuljettajat eivät saaneet ansaitsemiaan sijoituksia”

Williams-talli oli tyytyväinen sekä Pastor Maldonadon että Valtteri Bottaksen suoritukseen Saksan GP:ssä. Vaikka tulokset olivat jälleen keskinkertaisia – Maldonado oli 15:s ja Bottas 16:s – syy ei ollut kuljettajissa.
Talli kertoi, että heikkojen varikkopysähdysten vuoksi saatettiin menettää kauden avauspisteet. Ongelmia varikolla oli molemmilla kuljettajilla.
– Me tähtäsimme kahden pysähdyksen strategiaan molemmille kuljettajille ja saimme sen toimimaan, selvitti tekniikkapomo Mike Coughlan.
– Kuljettajat ajoivat puhtaat kisat ja onnistuivat säästämään renkaita hyvin, mutta me menetimme paljon aikaa varikolla. Meillä oli ongelmia saada oikea eturengas irti molemmista autoista. Myös vasemman takarenkaan kanssa Valtterin autossa oli ongelmia viimeisellä pysähdyksellä.
– Tämä johti siihen, että kuljettajat eivät saaneet niitä sijoituksia, jotka he ansaitsivat.
Bottas itse sanoi, että puhtaasti vauhdin puolesta auto vaikutti sunnuntaina odotettua kilpailukykyisemmältä.
– Me emme saaneet hyvää lähtöä tänään, sillä meillä oli muutama ongelma starttiviivalla. Me menetimme myös aikaa molemmilla pysähdyksillä, joten meidän on selvitettävä, mitä siinä tapahtui, suomalainen kommentoi.
– Kisavauhti oli parempaa kuin olemme nähneet aiemmin tänä viikonloppuna, mikä tarkoitti sitä, että me olisimme voineet haastaa pisteistä, mutta valitettavasti näin ei ollut tapahtuakseen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat