Valtteri Bottas: Olen tyytyväinen suorituksiini
Kuva: Getty Images
Williamsin Valtteri Bottas myöntää, että FW35-auton nykyinen kilpailukyky on pettymys. Viime vuonna jopa yllätysvoittoon kyennyt Williams hakee tänä vuonna yhä ensimmäisiä pisteitään.
Suomalaiskuljettaja kertoo brasilialaisen TotalRace -sivuston tuoreessa haastattelussa organisaation odottaneen parempaa viime vuoden jälkeen, mutta toisaalta pysyvän ammattimaisen keskittyneinä vaikeuksien keskellä.
– En sanoisi meidän olevan turhautuneita, mutta ei tämä ihanteellinen tilanne ole. Kausi on kuitenkin pitkä ja me olemme jo tunnistaneet monet ongelmistamme ja työskentelemme erittäin lujasti.
– Rengaskuluma on keskitasoa verrattuna muihin talleihin, ei siis kovin huono. Ongelmia meillä on aika-ajovauhdissa ja puhtaassa nopeudessa.
Omaa suoritustasoonsa Bottas on tyytyväinen. Tulokas arvioi, että mikäli hän ajaisi hyvässä autossa nykyisellä tasollaan, häntä kehuttaisiin.
– Mutta kun on autossa, joka ei pysty kärkikymmenikköön, on vaikeampaa. Jos katsotaan tuloksia, on vaikea tehdä mitään arvioita. Itse olen tyytyväinen suorituksiini ensimmäisissä kisoissa ja talli sanoo samaa. En ole pettynyt itseeni, mutta jos joku on, se ei ole minun asiani.
– Tärkeää minulle on oppia virheistä ja olla tietoinen siitä, mitä talli on mieltä minusta. Heillä on kaikki data ja he tietävät kaiken, mitä tapahtuu. Tähän mennessä en ole kuullut mitään valituksia, mutta aina on tietenkin mahdollista parantaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys