Pastor Maldonado: ”Meillä on tällä hetkellä vaikeaa”

Williams-tallin aika-ajovauhti ei näyttänyt erityisiä parantumisen merkkejä Barcelonassa lauantaina.
Suomalaistulokas Valtteri Bottas arveli aika-ajosessioiden päätteeksi, että FW35:n suhteellinen suorituskyky on samaa luokkaa kuin aiemmin tällä kaudella. Bottas oli aika-ajojen 17:s.
– Valitettavasti tulos tänään osoitti sen, missä olemme verrattuna muihin, mutta uskon meidän silti ottaneen askeleen eteenpäin ja että kuljemme oikeaan suuntaan, Bottas kommentoi.
– Vaikuttaa siltä, että kaikki muut ovat kehittyneet myös, mikä tarkoittaa, että olemme samankaltaisissa asemissa kuin ensimmäisissä neljässä kisassa. Toivottavasti voimme jatkaa kehittymistä kisa kisalta.
– Me pyrimme tekemään parhaamme huomenna ja uskon yhä meidän voivan nousta, sillä kisavauhtimme vaikuttaa hyvältä.
Nyt kolmannen kerran tällä kaudella aika-ajoissa kakkoseksi tallin sisäisessä taistossa jäänyt Pastor Maldonado oli allapäin. Tuloksena oli 18:s lähtöruutu.
– Meillä on tällä hetkellä vaikeaa auton kanssa, mutta me olemme työskennelleet todella kovaa parantaaksemme. Meiltä puuttuu paljon pitoa, mikä teki hyvän ajan kellottamisesta vaikeaa tänään.
– Me emme ole vielä riittävän kilpailukykyisiä, mutta jatkamme työntekoa parantaaksemme.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”