Kimi Räikkönen: ”Me emme taatusti tee viime vuoden virheitä”

Lotuksen Kimi Räikkönen kuvailee vuoden 2005 Monacon GP:n ykkössijaa yhdeksi mieleenpainuvimmista voitostaan. Kun F1-sirkus palaa ruhtinaskuntaan ensi viikolla, 33-vuotias ei pistäisi pahakseen saman kokemista uudestaan.
Viime vuonna Räikkönen menetti leijonan osan ajoaikaa harjoituksissa kun hänen autoonsa tehtiin heikon ohjaustuntuman vuoksi isoja muutoksia. Aika-ajoissa suomalainen oli kahdeksas ja kisassa yhdeksäs.
– Me emme taatusti tee niitä virheitä, joita teimme viimeksi. Oli tiettyjä asioita, joita me emme tehneet oikein ja kärsimme siksi, Räikkönen kommentoi.
– Ajaminen Monacon kaduilla on täysin erilaista kuin missään muualla ja se on haaste, jota odotan joka vuosi. Ajaminen puhtaasti läpi viikonlopun on hyvin, hyvin vaikeaa – lähes mahdotonta oikeastaan.
– Voittoni vuonna 2005 on yksi kaikkein mieleenpainuvimmista, joita olen kokenut. Jos siis voittaisin uudestaan, se olisi aivan yhtä erityistä.
”Kaikkein tärkeintä on aika-ajot”
Voiton tai edes palkintokorokkesijoituksen hakeminen vaatii tosin katuradalla onnistumista aika-ajoissa, mikä ei ole ainakaan tähän mennessä ollut Lotuksen vahvuus.
– Meidän on keskityttävä aika-ajoihin. Paikka on vaikea kilpa-ajoon, sillä rata on kapea ja ohittaminen lähes mahdotonta. On katsottava, kuinka renkaat toimivat ja onko mitään hyviä strategioita, mutta kaikkein tärkeintä on suoriutua aika-ajoissa hyvin.
– Tietenkin jokainen haluaa olla eturivissä. Se ei ole mahdotonta meille, mutta me emme tiedä, kuinka hyviä me olemme ennen kuin pääsemme sinne. Me tiedämme, että renkaita on vaihdettava, joten tilaisuuksia ajaa eri strategialla kuin kilpailijat on olemassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan