F1-mestari: ”Tuomareiden vaihtuminen väärin”

Kolminkertainen F1-maailmanmestari Sir Jackie Stewart sanoo, että ensi kaudella kisasta toiseen vaihtuvat tuomarit eivät voi tulla enää kysymykseen formula ykkösissä, mikäli ehdotettu muutos rangaistuskäytännössä tullaan toteuttamaan.
Aiemmin tänä keväänä ehdotettiin rangaistusjärjestelmää, jossa kuljettajat saisivat pistemerkintöjä rikkomuksista radalla. Mikäli pisteitä kerääntyy liikaa, edessä olisi kilpailukielto.
Tuomareiden jatkuva vaihtuminen on saanut kritiikkiä aiemminkin, ja Stewart uskoo, että suunnitellun uuden käytännön puittessa on oltava yksi ja sama tuomari kisasta toiseen, jotta tuomarilinja pysyy johdonmukaisena.
– Minusta on väärin, että FIA:lla on osa-aikaisia tuomareita huolehtimassa turvallisuudesta, Stewart sanoi uutistoimisto Reutersille.
– Samat tuomarit on oltava jatkuvasti, jotta ei ole riskiä siitä, että tuomioissa on erilaisia aallon harjoja ja -pohjia. Tuomioiden on tultava yhdestä lähteesta, jolla on arvovaltaa ja asiantuntijuutta, ja se henkilö tulee nimetä virkaan ja hänelle tulee maksaa sitä, ex-mestari listasi teesejä.
– Jos keräät rangaistuspisteitä, tuomion on oltava johdonmukainen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan