Vakava liikenneonnettomuus Meksikossa – 10 kuollut, 5 loukkaantunut
Ainakin kymmenen meksikolaisen La Reyna de Monterrey -nimisen bändin jäsentä on kuollut ja viisi loukkaantunut lauantaina liikenneonnettomuudessa maan pohjoisosassa, kertoo Examiner.
Paikallisen poliisin mukaan onnettomuus sattui bussin kuljettajan nukahdettua rattiin.
Kulkuneuvo osui ensin kuorma-auton kylkeen, minkä jälkeen se siirtyi vastaantulijoiden kaistalle ajaen nokkakolarin rekan kanssa. Osuma oli niin kova, että osa matkustajista lensi ulos bussista moottoritielle.
Muusikot olivat palaamassa Monterreyn kaupunkiin Meksikossa konsertoituaan Teksasissa Yhdysvalloissa.
LUE MYÖS:
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Sébastien Ogierilta vahva näkemys MM-sarjan tulevaisuudesta – vaatii yhtä merkittävää muutosta
- Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- George Russellilta varoitus talleille: F1-kauden todellinen testi on vielä edessä
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- McLaren-kuski pyytää potkuja F1-tehtävistä – ”En oikeastaan välitä enää”
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Lauri Heinosen kotikisa oli jo vaarassa – kilpakumppani pelasti viime hetkellä
- Suomen Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Robin Räikkösen otteet vakuuttavat – asiantuntija antoi arvionsa IS:lle
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Kova vahvistus kotimaiseen ralliin – Hyundai-tähti saapuu Tampereelle
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi