Romain Grosjean: ”Tämä on turhauttavaa”

Lotuksen Romain Grosjean sanoo olevansa tällä hetkellä hieman hukassa autonsa kanssa.
E21 on osoittautunut vielä melko kokemattomalle kuljettajalle vaikeaksi säätää oikein, ja ranskalainen myöntää Bahrainin GP:n alla tilanteen turhauttavaksi.
– Valehtelisin, jos väittäisin, että auto on tällä hetkellä juuri sellainen kuin toivoisin. Meillä on aikamoinen seikkailu edessämme, jotta saamme säädöt ja tuntuman autosta juuri sellaiseksi kuin haluamme.
– Kuljettajalle tämä on turhauttavaa, sillä jokainen haluaa autonsa olevan tottelevainen, eli tekemään sitä, mitä sen haluat tekevän ja nimen omaan johdonmukaisesti.
– Tietenkään me emme ole ainoa talli, jolla on vaikeuksia kauden alussa, mutta me haluamme ratkaista ongelmamme niin nopeasti kuin mahdollista. Kulutan paljon aikaa insinöörieni kanssa ja työskentelemme lujasti parantaaksemme.
Bahrainin radan ja olosuhteiden oletetaan sopivan jälleen Lotukselle. Grosjean toivoo voivansa ottaa kauden ensimmäisen podiuminsa viikonloppuna.
– Haluan olla kärjessä ja taistella podiumeista osoittaen samaa nopeutta kuin viimekin vuonna. Minusta Bahrain olisi ihanteellinen paikka aloittaa kunnollinen pisteiden hankinta tai jopa palata podiumille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat