Lotus-pomo: Kimi Räikkönen iskussa – ”Odotettavissa vahva viikonloppu”
Kuva: Getty Images
Kiinan GP:n perjantai sujui hyvin Lotukselta. Kimi Räikkönen oli toiseksi nopein päivän toisissa harjoituksissa ja talli oli varovaisen luottavainen viikonlopun jatkosta.
– Jos katsotaan kierrosaikoja, päivä näyttäisi olleen ihan ok. Tietenkin on ollut asioita, joita pitää parantaa, eikä koskaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu, mutta alku viikonlopulle on kohtuullinen, Räikkönen sanoi.
– Me olemme tyytyväisiä pehmeämpään rengasseokseen ja ehkä vähemmän tyytyväisiä kovempaan. Meillä on yhä aikaa parantaa, emmekä me ainakaan ongelmissa ole, joten viikonlopusta voi tulla hyvä.
Ratatoimenjohtaja Alan Permane jatkoi sanoen, että Räikkönen olisi päässyt kovempaakin. Nopeimman ajan ottanut Ferrarin Felipe Massa oli lopulta ainoastaan puolitoista kymmenystä nopeampi.
– Me olemme kohtuullisen tyytyväisiä tähän päivään, joka oli melko tavanomainen perjantai meille. Kimin vauhti vaikuttaa vahvalta ja hänen tuntumansa oli sellainen, että hän olisi päässyt kovempaakin nopealla kierroksellaan.
Tallikaveri Romain Grosjean jäi toisessa harjoitussessiossa selvästi jälkeen kärjestä, mutta ranskalainen oli olosuhteiden uhri, Permane selitti.
– Romainin kierrosaika ei ole vertailukelpoinen, sillä hän jäi jumiin Lewisin [Hamilton] taakse ajaessaan pehmeillä renkailla.
– Ero näiden renkaiden pitotasoissa on tietyissä mutkissa melkoinen ja kuten nähtiin talven testeissä, pehmeän seoksen elinkaari voi aiheuttaa keskustelua. Ei ole epäilystäkään, että se on oikea valinta aika-ajoihin, mutta on haaste saada ne kestämään kisassa.
– Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen autoomme vauhdin osalta, raskaan polttoainelastin suorituskyvyn osalta sekä renkaiden hallinnan suhteen. Toivottavasti odotettavissa on vahva viikonloppu.
Katso päivän gallerialta ylhäältä!
LUE MYÖS:
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy