Ferrarilla haasteita: pehmeämpi rengasseos ei tuonut toivottua potkua vauhtiin
Kuva: Getty Images
Bahrainin perjantaiharjoitusten neljänneksi nopein kuljettaja, Ferrarin Fernando Alonso odottaa kuuluvansa ryhmään, joka taistelee viikonlopun avauspäivän perusteella paalupaikasta.
Pientä päänvaivaa aiheuttavat tosin muun muassa päivitykset, joista osa toimi tallin mukaan hyvin, osa taas hiukan heikommin.
– Alustavat tuntemukset ovat hyvät ja luulisin meidän voivan olla huomenna kärkiryhmässä, johon kuuluvat autot ova kahden tai enintään kolmen kymmenyksen sisällä toisistaan, Alonso sanoi.
– Me emme ole vielä päättäneet, tulemmeko me käyttämään aeropäivityksiä, joita kokeilimme aamulla. Ei ole vielä täysin selvää, miten ne toimivat ja iltapäivällä me keskityimme vertailemaan rengasseoksia.
Alonson vauhti kovemmilla renkailla vaikutti erittäin hyvältä, mutta tekniikkapomo Pat Fry kertoo, että nopeammilla keskikovilla renkailla oli vaikeampaa.
– Meillä oli hyvä balanssi kovalla seoksella, mutta keskikovat renkaat osoittautuivat hieman hankalammiksi. Tällä seoksella Fernando ei kyennyt nopeuttamaan aikaansa – osittain kiireisen radan vuoksi – mutta uskon, että huomenna hän löytää tavan parantaa.
– Kisavauhti vaikuttaa hyvältä täällä ja meillä on nyt edessämme datan tarkka analyysointi nähdäksemme, että missä olemme suhteessa pääkilpailijoihimme.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia