Marussialla erittäin vahvat uransa kaksi ensimmäistä GP-viikonloppua ajanut Jules Bianchi uskoo, että hänen suorituksensa on pistetty merkille paddockilla. Tulokas kertoo, että keskusteluyhteys Ferrarin kanssa on auki.

– Juttelen yhä Ferrarin kanssa, sillä olen heidän junioriakatemiassaan, joten toki he seuraavat tekemisiäni, Bianchi sanoi Sky Sportsin haastattelussa.

– Mutta en halua luoda mitään ylimääräisiä paineita – olen nyt Marussialla ja haluan tehdä heille hyvää työtä. Katsotaan mitä tapahtuu.

Ranskalainen sanoo, että pitkällä tähtäimellä tavoitteena on ajaa Maranellon leivissä, mutta näytöiksi ei aivan kaksi kisaa vielä riitä.

– Se on jotain, minkä pidän mielessäni, koska minulla on jo sopimus heidän kanssaan akatemian kautta, joten tietenkin tulevaisuudessa haluamme tehdä jotain.

– Mutta vielä tässä vaiheessa siitä ei voi tietää mitään. Olemme ajaneet vasta kaksi kisaa ja jäljellä on 17. Minun on ensinnäkin pysyttävä tällä tasolla ja kehityttävä. Katsotaan ensi vuonna mitä tapahtuu, mutta olisin iloinen jos pysyisin Marussialla.