Alesi Pirellin renkaista: ”Kenellekään ei syytä valitukseen”

Pirellin mannekiinina toimiva 1990-luvun GP-voittaja Jean Alesi pitää yhtiön renkaita kaikkein viihdyttävimpinä näkemistään. Erityisesti tämän kauden jopa muutamassa kierroksessa suorituskykynsä menettävät kumiseokset ovat jakaneet tallien ja fanien mielipiteitä, mutta Alesi sanoo Pirellin toimivan oikein.
– Kilpailin monien eri rengassääntöjen ja -toimittajien aikana urallani – jopa aika-ajorenkaiden aikakaudella. Vaikkakin niillä kaikilla oli erilaisia ominaisuuksia, Pirelli on se yhtiö, joka on tarjonnut kaikkein eniten viihdettä kaikille faneille, Alesi sanoi yhtiön tiedotteessa.
– Tähän mennessä olemme nähneet kaksi fantastista kisaa. Tämä on juuri sitä, mitä [Pirelliltä] on pyydetty ja mielestäni myös juuri sitä, mitä laji tarvitsee.
Red Bull -talli kritisoi renkaita suorapuheisen moottoriurheilukonsultti Helmut Markon suulla Malesiassa sanoen, että talli ei voi käyttää autonsa nopeutta hyödykseen, sillä renkaat eivät kestä sitä.
Alesi lyttää väitteen, että renkaiden vaikutus olisi niin suuri, että se olisi uhka suurille talleille.
– Yksi asia, joka ei ikinä muutu, on se, että parhaat tallit tulevat aina olemaan kaikkein menestyksekkäimpiä. Mitään syytä valittamiselle ei siis ole kenelläkään, koska näin tulee oikeutetusti aina olemaan säännöistä riippumatta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta