WRC-aikakausi päättyi – "Ensi vuonna kaikki tulevat taistelemaan helvetin kovaa"

Citroënin Sebastien Loeb on voittanut sekä kauden että hänen oman aktiiviuransa päättävän Espanjan rallin. Toiseksi ajoi hienosti taistellut Fordin Jari-Matti Latvala ja kolmanneksi ranskalaisen tallikaveri Mikko Hirvonen. Neljäs oli Mads Östberg ja viides upeasti Jarkko Nikara.
– Ei varmastikaan ole parempaa tapaa lopettaa. Halusin todella voittaa tämän, Loeb sanoi ralliradiolle voittonsa jälkeen.
– Olimme vaikeuksissa ensimmäisenä päivänä, mutta asfaltilla meni paremmin. Jari-Matti painoi todella kovaa ja pääsi lähelle.
Latvala otti kuitenkin pisteiden arvoisen pohja-ajan rallin toiseksi viimeisellä Power Stage -pätkällä. Daniel Sordo oli pätkän toinen ja Loeb kolmas.
Latvala saavutti rallin kärkinimeä kyseisellä EK:lla kokonaistilanteessa yli kymmenen sekuntia, mutta vielä tämänkin jälkeen eroa jäi lähes toinen mokoma kurottavaksi.
– Haluaisin ajaa yhden pätkän pidempään, jotta olisin voinut vielä taistella Loebin kanssa, tuleva Volkswagen-kuljettaja myönsi rallin loputtua.
– Mutta hyvä fiilis lopettaa ralli. Tulevaisuus on uusi, mutta aika Fordilla on ollut hieno. He ovat antaneet paljon minulle ja haluan todella kiittää heitä, jatkoi Latvala, joka otti tuloksellaan sarjan kolmospaikan kahden Citoënin takaa.
Rallin voittajan ja yhdeksänkertaisen maailmanmestarin tallikaveri Hirvonen odottaa ensi vuotta innokkaasti. Edessä on vuosi, jolloin mestaruuteen tulee todellinen mahdollisuus.
– Tämä on ollut hieno vuosi; olin hieman huolissani siitä miten tämä tulisi sujumaan. Nyt kun Loeb lopettaa, ensi vuonna kaikki tulevat taistelemaan helvetin kovaa mestaruudesta.
Rallin lopputulokset (EK18/18):
1. S. LOEB 0.0
2. J. LATVALA +7.0
3. M. HIRVONEN +1:46.8
4. M. ØSTBERG +1:56.4
5. J. NIKARA +16:07.9
6. C. BREEN +18:10.4
7. C. ATKINSON +19:14.7
8. P. ANDERSSON +20:16.1
9. D. SORDO +25:40.6
10. E. NOVIKOV +25:46.6
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamilton blokkasi Max Verstappenin – Ferrari-kuskille lähtöruuturangaistus
- Lance Stroll toheloi jälleen – tuplarangaistus
- Lando Norris näpäytti epäilijöitään – Mercedekselle katastrofi
- Lewis Hamiltonin ulosajo päätti F1-harjoitukset
- Tuukka Taposelta superstartti – upea onnistuminen Monacon F3-sprintissä
- F1-kuskille lätkäistiin jättirangaistus Monacossa
- Monacon F1-harjoituksissa kolisi jälleen useaan kertaan
- Lance Stroll törttöili harjoituksissa – sai lähtöruuturangaistuksen
- Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Tuukka Taponen ei yltänyt kärkivauhtiin Monacon aika-ajoissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi