WRC-aikakausi päättyi – "Ensi vuonna kaikki tulevat taistelemaan helvetin kovaa"
Kuva: Getty Images
Citroënin Sebastien Loeb on voittanut sekä kauden että hänen oman aktiiviuransa päättävän Espanjan rallin. Toiseksi ajoi hienosti taistellut Fordin Jari-Matti Latvala ja kolmanneksi ranskalaisen tallikaveri Mikko Hirvonen. Neljäs oli Mads Östberg ja viides upeasti Jarkko Nikara.
– Ei varmastikaan ole parempaa tapaa lopettaa. Halusin todella voittaa tämän, Loeb sanoi ralliradiolle voittonsa jälkeen.
– Olimme vaikeuksissa ensimmäisenä päivänä, mutta asfaltilla meni paremmin. Jari-Matti painoi todella kovaa ja pääsi lähelle.
Latvala otti kuitenkin pisteiden arvoisen pohja-ajan rallin toiseksi viimeisellä Power Stage -pätkällä. Daniel Sordo oli pätkän toinen ja Loeb kolmas.
Latvala saavutti rallin kärkinimeä kyseisellä EK:lla kokonaistilanteessa yli kymmenen sekuntia, mutta vielä tämänkin jälkeen eroa jäi lähes toinen mokoma kurottavaksi.
– Haluaisin ajaa yhden pätkän pidempään, jotta olisin voinut vielä taistella Loebin kanssa, tuleva Volkswagen-kuljettaja myönsi rallin loputtua.
– Mutta hyvä fiilis lopettaa ralli. Tulevaisuus on uusi, mutta aika Fordilla on ollut hieno. He ovat antaneet paljon minulle ja haluan todella kiittää heitä, jatkoi Latvala, joka otti tuloksellaan sarjan kolmospaikan kahden Citoënin takaa.
Rallin voittajan ja yhdeksänkertaisen maailmanmestarin tallikaveri Hirvonen odottaa ensi vuotta innokkaasti. Edessä on vuosi, jolloin mestaruuteen tulee todellinen mahdollisuus.
– Tämä on ollut hieno vuosi; olin hieman huolissani siitä miten tämä tulisi sujumaan. Nyt kun Loeb lopettaa, ensi vuonna kaikki tulevat taistelemaan helvetin kovaa mestaruudesta.
Rallin lopputulokset (EK18/18):
1. S. LOEB 0.0 2. J. LATVALA +7.0 3. M. HIRVONEN +1:46.8 4. M. ØSTBERG +1:56.4 5. J. NIKARA +16:07.9 6. C. BREEN +18:10.4 7. C. ATKINSON +19:14.7 8. P. ANDERSSON +20:16.1 9. D. SORDO +25:40.6 10. E. NOVIKOV +25:46.6LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys