Lewis Hamilton Yhdysvaltain GP:n voittoon

McLarenin Lewis Hamilton on voittanut Yhdysvaltain GP:n. Pitkään toisena ajanut britti jätti taakseen kisan lopussa Red Bullin Sebastian Vettelin, joka sijoittui toiseksi. Ferrarin Fernando Alonso otti viimeisen palkintokorokesijan ja piti näin mestaruustaistonsa elossa.
Alonson tallikaveri Felipe Massa oli neljäs, McLarenin Jenson Button viides ja Lotuksen Kimi Räikkönen kuudes.
Loput pistesijat menivät järjestyksessä Lotuksen Romain Grosjeanille, Force Indian Nico Hülkenbergille, Williamsin Pastor Maldonadolle sekä samaisen tallin Bruno Sennalle.
Heikki Kovalainen oli 18:s ja hävisi tallikaveri Vitali Petroville (17:s).
Vaikea alku Räikköselle
Likaiselta puolelta rataa neljännestä ruudusta lähteneelle Räikköselle startti oli heikko. Hän tippui heti seitsemänneksi ja seuraavalla kierroksella vielä kahdeksanneksi. Edellään hänellä oli tällöin Michael Schumacher, jonka Lotus-kuski ohitti kierroksella 3.
Kuudentena ollut Grosjean teki kierroksella 7 piruetteja ja antoi samalla sijoituksen tallikaverilleen.
Edellään olleen Hülkenbergin Räikkönen otti kiinni muutamaa kierrosta myöhemmin. Suomalainen ohitti Force India -kuljettajan upeasti viidennelle sijalle kierroksella 14 ykkösmutkaa seuraavalla kiemurtelevalla osuudella ja repi heti eroa useita sekunteja parilla kierroksella.
Tässä vaiheessa neljäntenä ollut Alonso oli kymmenen sekuntia edellä, mutta Räikkönen alkoi syödä eroa kiinni heti.
Kolmantena ollut Mark Webber keskeytti kierroksella 18, joka nosti Räikkösen tässä vaiheessa jo neljänneksi.
Varikkohuolia
Alonson varikkopysähdys kierroksella 21 kesti yli 6 sekuntia, mikä auttoi suomalaista entisestään. Valitettavasti Räikkönen, joka itse pysähtyi kierroksella 25, kulutti boksissa aikaa niin ikään yli kuusi sekuntia.
Lähdettyään varikolta, Lotus-kuski oli vasta seitsemäs, seuraavana edellään Toro Rosson Daniel Ricciardo, jolla pysähdyksiä ei vielä ollut.
Massa nousi myös Räikkösen ohi oman pysähdyksensä (kierros 27) jälkeen, mutta menetti sijansa uudestaan jo kierroksella 28. Ricciardo puolestaan pysähtyi kierroksella 31, mikä nosti Räikkösen viidenneksi tässä vaiheessa.
Kolmantena olleen Buttonin pysähdyttyä kierroksella 36 nousi suomalainen jälleen yhden sijan. Tässä vaiheessa hänen edellään oli enää Alonso, Hamilton ja Vettel. Espanjalainen oli kuitenkin toisella stintillä nopeampi ja alkoi repiä eroa.
Räikkösen vauhti hiipuu
Samaan aikaa Massakin alkoi jälleen uhata Räikköstä. Brassi ohittikin kilpakumppaninsa toistamiseen kierroksella 39.
Hamilton puolestaan ohitti Vettelin kierroksella 42 painostettuaan saksalaista lähes koko kisan ajan. Toinen McLaren, Button, puolestaan painosti samaan aikaan viidentenä ollutta Räikköstä. Ohitus nähtiin kierroksella 46, minkä jälkeen ero venähtikin nopeasti suureksi.
Myös Grosjean ajoi pian tallikaverinsa vaihdelaatikossa kiinni. Ohitusta ei kuitenkaan enää nähty. Tässä järjestyksessä ajettiin maaliin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit