McLarenia ohjeistettiin: "Miksipä ei otettaisi Kimi Räikköstä takaisin?"
![](https://www.suomif1.com/app/themes/media-theme/assets/img/lazy-placeholder.png)
1990-luvulla vaikuttanut F1-voittaja Johnny Herbert uskoo, että Lewis Hamilton tulee pysymään McLaren-tallissa myös tämän kauden jälkeen.
Mikäli kauden 2008 maailmanmestari kuitenkin löytäisi itsensä esimerkiksi Mercedeksen leivistä ensi vuonna, hyvä korvaaja hänelle löytyisi Enstonen nykyisiltä palkkalistoilta.
– Sarjassa on paljon nuoria kuljettajia, esimerkiksi Paul di Resta, mutta itse ajattelisin niin, että ”miksipä ei otettaisi Kimi Räikköstä takaisin?”, Herbert paljastaa Iso-Britannian F1-televisiolähettäjälle, Sky Sportsille.
Toimittaja Tony Dodginsin aloittamien varikkohuhujen mukaan McLarenin tutkassa on liikkunut myös Valtteri Bottas. Ex-kuskin silmissä Williamsin kolmonen on vielä tässä vaiheessa riskivalinta.
– Hän ei ole vielä ajanut kilpaa! Hän ei ole ollut radalla painetilanteessa, joten henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hänellä ei ole vielä riittävästi kokemusta McLarenin vaatimuksiin.
– McLaren pyrkii voittamaan maailmanmestaruuden, eivätkä yritä impulsiivisesti tuomaan ketään sisään, Herbert arvelee.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun