Lotukselle takaisku – "Paine" tallilla tarjota Räikköselle voittaja-auto
Lotus ei tule ottamaan käyttöön kovasti odotettua tupla-DRS -järjestelmää kuin aikaisintaan Japanissa lokakuussa, kertoo tallin tekninen johtaja James Allison.
– Vaikkakin haluaisimme sen Monzaan, koska se on sellainen rata, jossa järjestelmä olisi palkitseva, sitä ei saa säädettyä toimimaan Monzan (mataliin) downforce-vaatimuksiin, Allison sanoo ESPNF1:n mukaan.
– Se ei ole siis edes pöydällä. Singaporessa sitä ei nähdä myöskään, koska se taas on liian korkean downforcen rata, jossa ei ole riittäviä suoria, jotta järjestelmä olisi kannattava. Aikaisintaan se nähdään siis Suzukassa.
Tallipäällikkö Eric Boullier myöntää ensimmäistä kertaa kauden aikana, että tallilla on nyt taakkana tarjota Kimi Räikköselle auto, joka kykenee voittoihin.
– Me tiedämme, että meillä ei ole nopein auto, mutta varmaankin tasaisin. Me olemme hankkineet jo yhdeksän podiumia. Kimi on 33 pistettä jäljessä sarjan kärkeä ja me tiedämme, että kausi on täysin avoin. Kun kisoja on kahdeksan jäljellä, me jatkamme painamista niin kauan kuin meillä on mahdollisuus.
– Kimi on ollut siinä tilanteessa aiemminkin ja me tiedämme, että hän hoitaa homman jos tarjoamme hänelle oikeanlaisen auton. Paine on siis meillä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”