Latvalan ero Citroëneihin kasvaa – "Painettava helvetin kovaa"

Walesin MM-rallin toinen päivä on alkanut hieman eilistä tasaisemmissa merkeissä Fordien ja Citroënien välillä. Kärkimies Jari-Matti Latvala aloitti lauantain yli 20 sekunnin erolla Sebastien Loebiin ja peräti 54 sekunnin erolla Mikko Hirvoseen ja ero on jatkanut venymistä hiljalleen lauantain kolmella ensimmäisellä pätkällä.
EK7 meni Mads Östbergille Latvalan oltua kakkonen. Suomalaisen ero Loebiin kasvoi kuitenkin kahdella sekunnilla, joskin EK8 olikin jo ranskalaisen heiniä kolmen kymmenyksen erolla rallin kärkinimeen. Petter Solberg sen sijaan otti takkiin pätkillä yhteensä reilun sekunnin Loebilta.
Aamun viimeisellä taipaleella ennen huoltotaukoa Latvala teki jo viidennen pohja-aikansa, kun taas tallikaveri Solberg joutui antamaan jälleen neljä sekuntia siimaa Loebille. Norjalainen pystyi eilisen vauhtinsa turvin säilyttämään rallin kokonaistilanteen kakkospaikan.
Vaikeuksissa eilen pidon kanssa ollut Mikko Hirvonenkin löysi jo hieman positiivista aamun työrupeaman jälkeen, vaikka ero kärkeen venyi jo yli minuuttiin.
– Ainakin meillä on vähän pitoa nyt kun on kuivaa. Nyt meidän painettava helvetin kovaa. Minun täytyy olla limiitillä joka paikassa ja puskea vielä kovempaa kuin Suomen rallissa, Hirvonen kommentoi ralliradiolle.
Rallin tilanne (EK9/19):
1. J. LATVALA 0.0
2. P. SOLBERG +22.2
3. S. LOEB +26.1
4. M. ØSTBERG +38.3
5. M. HIRVONEN +1:08.9
6. O. TÄNAK +1:28.8
7. E. NOVIKOV +1:46.1
8. T. NEUVILLE +3:04.6
9. M. WILSON +4:00.0
10. M. PROKOP +4:35.0
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan