Kimi Räikkönen ei sulje pois tallin vaihtoa
Kimi Räikkönen ei ole vielä valmis sulkemaan tallisiirtoja pois laskuista. Lotus-kuski kertoo olevansa tyytyväinen nykyisen työantajansa leivissä, mutta tulevaisuus voi olla muuallakin.
– Minulla on hyvä suhde talliin. Jätkät painavat sataprosenttisesti ja ovat todellisia kilpa-ajoihmisiä ilman suurempaa politiikkaa. He haluavat pärjätä hyvin kisoissa ja se on hyvä lähtökohta, Räikkönen sanoi Singaporessa Reutersille.
– Nautin työskentelystä heidän kanssaan ja olen tyytyväinen täällä, mutta koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tällä hetkellä olen tyytyväinen nykyiseen menoon.
Räikkösellä on nyt takanaan jo kymmenen kisan pisteputki – pisin koko sarjassa Fernando Alonson jäätyä Spassa starttisuoralle. Virheettömyys on pitänyt Räikkösen mukana mestaruustaistelussa, mutta hän myöntää, että voitto olisi tarpeellinen.
– Voittaminen on helpoin tapa saada mestaruus, mutta valitettavasti emme ole pystyneet siihen tänä vuonna. Me olemme kuitenkin saaneet itsemme lähelle sitä ja antaneet itsellemme ainakin mahdollisuuden. Isoja virheitä ei olla tehty.
LUE MYÖS:
- Max Verstappenin manageri kommentoi villejä huhuja – ”Paljon on kirjoiteltu”
- McLaren hakee käännettä vaikeaan kauteensa – Belgiaan tulossa päivityksiä
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Sébastien Ogierilta vahva näkemys MM-sarjan tulevaisuudesta – vaatii yhtä merkittävää muutosta
- Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- George Russellilta varoitus talleille: F1-kauden todellinen testi on vielä edessä
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- McLaren-kuski pyytää potkuja F1-tehtävistä – ”En oikeastaan välitä enää”
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Lauri Heinosen kotikisa oli jo vaarassa – kilpakumppani pelasti viime hetkellä
- Suomen Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Robin Räikkösen otteet vakuuttavat – asiantuntija antoi arvionsa IS:lle
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Kova vahvistus kotimaiseen ralliin – Hyundai-tähti saapuu Tampereelle