Jean-Eric Vergne arvioi tulokaskauttaan

Jean-Eric Vergne kertoo tulokaskaudessaan olevan tähän mennessä sekä myönteisiä että kielteisiä piirteitä. Toro Rosson suorituskyky on ollut alle odotusten.
– Olen vähän pettynyt suorituksiimme, Vergne sanoi Eurosportin televisiohaastattelussa.
– Me odotimme olevamme hieman korkeammalla sarjassa ja kilpailevamme niiden tallien kanssa, joita vastaan taistelimme viime vuonna, kuten Sauber, Force India ja Williams. Me olemme tänä vuonna kuitenkin selkeästi näitä talleja jäljessä, mikä on pettymys.
Omaan kehitykseensä ranskalainen on tyytyväinen. Tallikaveriinsa Daniel Ricciardoon verrattuna ainakin alkukaudella hukassa ollut aika-ajovauhtikin alkaa Vergnen mukaan löytyä.
– Henkilökohtaisesti olen oppinut paljon tällä kaudella ja meillä oli pari hyvää GP:tä, kuten Spa (jossa Vergne ja Ricciardo ottivat sijat 8 ja 9). Se on siis hyvin myönteistä minulle. Nautin ajastani ja opin paljon.
– Olen aina pitänyt aika-ajoista jo ennen formula ykkösiä. Tietenkin F1:ssä se on erilaista ja vaikeampaa. Se on osa-alue, jossa aion kehittyä. Tästä esimerkkinä parissa viime GP:ssä olen ollut nopeampi kuin tallikaverini aika-ajoissa, mutta Monzassa tein virheen, Vergne selittää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat