Hamilton-huhu esimakua mielenkiintoisista muutoksista?

F1-kommentaattori James Allen näkee mahdolliseksi, että Lewis Hamiltonin Mercedes-siirtohuhu saattaa enteillä mielenkiintoisia muutoksia tallissa. Allen näkee mahdolliseksi, että Michael Schumacher on nousemassa Mercedes GP:n päällystöön.
– [Mercedes-talli], joka on koottu (tallipäällikkö) Ross Brawnin ympärille, on sikäli mielenkiintoinen, että sillä on useita päälliköitä kaikilla teknisillä osa-alueilla.
– Se on rakenne, joka ei välttämättä tarvitse Brawnia johtamaan sitä tulevaisuudessa, mikäli hän näkee oman eläkkeensä mahdolliseksi seuraavan vuoden tai parin aikana, Allen arvelee.
– Rooli Schumacherille johtotiimissä saattaisi siis olla seuraava askel. On vaikea nähdä häntä muuttavan Brackleyyn (tehtaalle), joten rooli ei olisi yhtä käytännönläheinen kuin Brawnin on ollut, mutta antaisi hänelle jatkuvan tehtävän ja syyn nousta ylös aamulla.
Kysymyksiin siitä, että onko maailmanmestari-Hamiltonin mielekästä harkita tallia, joka on vasta voittanut ensimmäisen osakilpailunsa tänä vuonna – ja sittemmin vaikuttanut menettäneen kilpailukykynsä – toimittaja vastaa, että kyse on kenties uhkapelistä.
– Mutta Brawn on julkisesti sanonut, että hän on luottavainen, että koottu tiimi tulee osoittamaan kykynsä ensi kaudella. He siis saattavat tuottaa auton, joka vetää vertoja 2009 kauden autolle samalta organisaatiolta, joka kantoi silloin Brawnin nimeä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”