Williams tiputti pommin – Valtteri Bottas saattaa vaihtaa tallia
Williamsin todennäköinen tuleva tallipäällikkö Toto Wolff on päässyt selittelemään tallin kuljettajakokoonpanoa. Ex-kuski kertoo saksalaishaastattelussa miksi tallin kisakuskit vaikuttavat ainakin kierroksella hitaammilta kuin varakuljettaja Valtteri Bottas.
– Perjantaisessioita ei voi verrata kuljettajien välillä, koska Valtteri voi keskittyä omaansa, kun taas Pastorin (Maldonado) täytyy tehdä työtä kisaa varten, Bottaksen managerina toimiva Wolff vastasi saksalaisen Motorsport-Totalin kysyessä asiasta.
– Ne eivät ole samanlaisia tilanteita. Valtteri on totisesti erittäin lahjakas ja olemme iloisia, että hän on tallissamme, mutta on liian aikaista puhua kisakokoonpanoista.
Wolff totesi ykskantaan, että Bottas ei tule ajamaan kisaa tänä vuonna Williams-tallissa ja vieläpä lisäsi, että jopa siirto toiseen talliin on mahdollinen. Kysyttäessä olisiko nastolalainen valmis ajamaan kisan, Wolff vastasi seuraavasti.
”Meiltä vai jostain muualta”
– En tiedä. Me olemme vain testanneet hieman. Se miten hyvin kuljettaja pärjää kisaviikonlopun aikana on täysin eri asia, jonka näkee vasta kun sellainen tulee vastaan. – Minusta hänellä on kaikki tarvittava. Silloin kyse on siitä, löytääkö hän paikan meiltä vai jostain muualta. Toimittaja Tony Dodgins vaikutti spekuloivan heinäkuun puolella epäsuorasti, että Bottas saattaisi olla jopa mahdollinen kiinnostuksen kohde Ferrarille. Tallipäällikkö Stefano Domenicali valitteli Dodginsin Autosport-kolumnissa nuorten lahjakkuuksien entistä vähempää määrää formula ykkösissä testausrajoitusten sivuvaikutuksena. – Jos Domenicali mietiskelee nousevien lahjakkuuksien puutetta, Williamsilla sen sijaan vaikuttaa olevan ’kolme ei mahdu kahteen’ -tilanne, Dodgins kirjoitti otsikolla ”Bottas: Following Hakkinen’s footsteps” (Bottas: Seuraamassa Häkkisen jalanjälkiä).LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys