Tätä asiaa Kimi Räikkösen pomo erityisesti harmitteli

Lotus-kuski Kimi Räikkösen Unkarin GP:n aika-ajo jätti paljon toivomisen varaa, mutta viides lähtöruutu antaa kuitenkin hyvät hyökkäysasemat sunnuntain kilpailuun.
Lotuksella olisi toivottu Kimille korkeampaa starttiruutua, pääsihän suomalaisen tallikaveri Romain Grosjean ylemmäksi paalupaikan vallanneen McLarenin Lewis Hamiltonin viereen kakkosruutuun.
– Loistavaa olla eturivissä. Tämä oli hyvä päivä. Hienoa nähdä Romain eturivissä. Olisimme halunneet nähdä Kimin hieman ylempänä lähtöjärjestyksessä – etenkin kun hänen Q2-aikansa oli parempi kuin Q3-aika, Lotuksen ratatoimintojen johtaja Alan Permane harmitteli erityisesti Kimin kohdalla aika-ajojen jälkeen.
– Mutta kaiken kaikkiaan tämä on tähän asti ollut erinomainen viikonloppu. Toivotaan, että näin jatkuu huomenna. Tavoitteenamme on ollut parantaa aika-ajosuorituksiamme ja tässä asiassa me selvästi onnistuimme tänään.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat
- Max Verstappenin varikkotötöily aiheuttaa jo toisen sääntömuutoksen – tuomariston linjaus astuu voimaan välittömästi
- MTV: Mika Häkkinen hyppäsi Kalle Rovanperän kyytiin – hurja vauhti oli liikaa: ”Älä nyt s**tana!”
- Valtteri Bottaksen ”peppukalenteri” huutokaupataan – ja miten LV:n takki liittyy tähän kaikkeen?
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Kalle Rovanperän päätös sai rallilegendan vakavoitumaan: ”Surullista nähdä, että…”