Pomo pettyi Räikkösen käytökseen – "Teimme sen hänen omasta pyynnöstään"

Alan Permane vaikuttaa myöntävän totuudenmukaisiksi Sky Sports -televisiokanavan viime viikon väitteet, joiden mukaan Kimi Räikkönen ”koetteli tallin kärsivällisyyttä” Monacossa. Tällöin Räikkönen ajoi ainoastaan yhden kierroksen ensimmäisissä harjoituksissa arvioituaan ohjauksen epäkelvoksi.
– Hänellä oli vaikea alku viikonloppuun ohjaustehostimensa kanssa. Hän sanoi ”Ehdottomasti ei ikinä”, mikä on vähän sääli, sillä me teimme sen hänen omasta pyynnöstään, Permane sanoo Autosportille.
– Me suunnittelimme jotain erityisesti hänen oman määritelmänsä mukaisesti. Me kysyimme häneltä ”Mitä haluat käyttää Monacossa ja mitä olet käyttänyt Monacossa aiemmin?”.
– Me tuotimme sellaisen ja hän ei pitänyt siitä. Hän sanoi, että ei ole mitään mahdollisuutta, että hän voisi ajaa sillä, joten me menetimme session.
Permane kuitenkin korostaa, että torstain aamusession ajaminen autolla, johon Räikkönen oli hyvin tyytymätön, ei olisi ollut erityisen todellinen vaihtoehto.
– Hän on uskomattoman herkkä ohjauksen suhteen, joten se olisi ollut ajan hukkaa. Jos hän sanoo niin, niin silloin ei ole mitään mieltä ajaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi