Niklas Ajo: "Pyörä jäi kiihtyvyydeltään auttamattoman huonoksi"

Niklas Ajo lähti kuivalla kelillä ajettuun kilpailuun lähtöruudusta 24 ja päätyi sijalle 21 Barcelonassa ajetussa Moto3-luokan kauden viidennessä MM-osakilpailussa.
Hän kävi kisan tuoksinassa parhaimmillaan sijalla 20. Korkeammalle rahkeet eivät tällä kertaa riittäneet, vaikka menohalut KTM:n tehdaspyörällä olivatkin kovat.
– Minulla oli lämmittelykierrokselle lähdettäessä pieniä ongelmia pyörän kanssa, kun se sammui. Siinä tohinassa, kun etsimme tähän syytä ja käynnistäessämme pyörää uudelleen, niin meiltä menivät siihen väärät sytytyksen ja ruiskun säädöt, sekä edelleen luistonesto liikaa päälle. Tämä rajoitti tehoa varsinkin mutkien ulostulossa. Pyörä jäi kiihtyvyydeltään auttamattoman huonoksi, kertoi Ajo.
TT Motion Events Racing-tiimin riveissä kilpailevan Ajon kierrosajat putosivat tämän kaiken vuoksi lähes sekunnilla siitä tasosta, mihin hän harjoituksissa oli yltänyt.
”Ei muuta kuin katseet eteenpäin”
– En minä kuitenkin pistä kaikkea tuon piikkiin. Olin alussa vähän liian varovainen, mutta turha sitä on jäädä jossittelemaan. Ei muuta kuin katseet eteenpäin. Tämä oli minulle oli minulle sittenkin erittäin hyvä harjoitus tällä kertaa normaalia hitaammalla pyörällä. Ajo kävi sijoituksista kovaa kamppailua KTM:n tehdastiimissä kilpailevan britti Danny Kentin ja australialaisen Arthur Sissisin kanssa. Kent leikkasi maalilinjan 27 tuhannesosaa Ajon edellä. Sissis jäi puolestaan suomalaisesta vajaat neljä kymmenystä. – Minulla oli koko ajan se tunne päällä, että olen Dannya ja Arthuria nopeampi. En kuitenkaan pystynyt karistamaan heitä kannoiltani. Ihan hyvää taistelua ja olen tyytyväinen suoritukseeni, summasi Ajo. Kilpailun ylivoimaiseen voittoon kotiyleisönsä edessä viiletti Maverick Vinales. Hän irtautui muista kisan puolivälin tuntumassa ja leikkasi maalilinjan 7,752 sekunnin erolla ennen toiseksi sijoittunutta suomalaistalli Ajo Motorsportin saksalaiskuljettajaa Sandro Cortesea. Cortese johtaa MM-sarjaa seitsemän pisteen erolla Vinalesiin. Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Britannian GP:n merkeissä Silverstonen radalla. MotoGP-sarjan Moto3-luokan 5/17 MM-osakilpailu: 1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 41.50,965 2. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 7,752 3. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 7,853 4. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 8,007 5. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 8,075 6. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 8,267 7. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 8,355 8. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 8,480 9. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 8,600 10. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 16,023 11. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 16,127 12. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 16,222 13. Alan Techer Ranska, Technomag-CIP-TSR, TSR Honda + 16,792 14. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 30,132 15. Jack Miller Australia, Caretta Technology, Honda + 30,132 20. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 43,738 21. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 43,765 22. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 44,119LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Kalle Rovanperältä väkevää tekemistä – suomalaistähti loistavissa asemissa
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa