Maailmankuulu amerikkalaisbrändi F1-sarjaan?
Muun muassa formula ykkösten liiketoimintaan liittyvään uutisointiin keskittyvä Pitpass paljastaa, että ”yksi Amerikan tunnetuimpia brändejä” pohtii rantautumista F1-sarjaan sekä ”mahdollisesti kumppanuutta tallin” kanssa. Sivusto korostaa, että kyse on yhä erittäin varhaisesta ja epävarmasta tilanteesta.
– Se on brändi, joka tunnetaan ympäri maailman ja joka aiemmin suunnitteli yhteistyötä Renault F1:n kanssa, Pitpass kirjoittaa.
– Vaikkakaan ei ole syytä paljastaa brändin nimeä näin aikaisessa vaiheessa, voimme sanoa, että se on yhtä aitoamerikkalainen kuin omenapiirakka ja sen mukaan tulo formula ykkösiin saattaisi todennäköisesti huolestuttaa lajin yhtä merkittävintä nykyistä sponsoria.
– Talli, jonka kanssa sponsori todennäköisesti aloittaisi kumppanuuden, saattaa hyvinkin olla suurin kilpailija sille tallille, jonka sponsori olisi todennäköisesti huolissaan uudesta tulokkaasta, sivusto kirjoittaa.
Mutta mikä brändi?
Kyseinen uusi tulokas saattaisi olla esimerkiksi virvoitusjuomajätti Coca-Cola. Huolestunut kilpaileva sponsori näin ollen olisi tietenkin Red Bull. Amerikkalaisyhtiö harkitsi rantautumista F1-sarjaan viime vuosikymmenellä toivenaan silloin saada näkyvyyttä erityisesti Aasiassa. Nyttemmin sarjan todennäköinen pörssilistautuminen Singaporessa sekä mantereen jatkuvasti kasvava osakilpailuiden määrä ja formuloiden kasvava suosio on voinut nostaa sponsoroinnin entistäkin houkuttelevammaksi sijoitukseksi. Lotus-tallin (entinen Renault) on kerrottu neuvottelevan “suuren pohjoisamerikkalaisen organisaation” kanssa, joskin Lotus on vaikea nähdä ainakaan vielä suurimpana kilpailijana Red Bullille. Pitpass myös vakuuttaa, että uusi tieto on heiltä lähtöisin.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys