Kimi Räikköselle jäi toivomisen varaa – "Pyrimme siihen ensi kisassa"
Kimi Räikkönen joutui jo toistamiseen peräkkäisissä kisoissa tyytymään jäännöspisteille. Vaikkakin Lotus-kuski uskoo, että hieman parempaan oli mahdollisuuksia, lopulta vauhti ei olisi kärkeen riittänyt. Ensisijaisesti on parannettava suoritusta lauantaisin.
– Auto oli hieman parempi kisassa kuin aika-ajoissa. Tunnuin jäävän jumiin ihmisten taakse muutaman kerran. DRS-alue ei ole kovin pitkä ja taistelu on yhä vaikea, jos edessä olevakin auto käyttää DRS:ää, Räikkönen sanoi kisan jälkeen.
– Meillä oli mahdollisuus pärjätä vähän paremmin tänään, mutta kaikki ei aivan mennyt nappiin. Me saimme jälleen pisteitä, mikä on aina hyvä juttu, erityisesti tällä kaudella.
– Aika-ajot eilen (lauantai) eivät olleet täydelliset, joten tietenkin se jätti meille enemmän työtä tehtäväksi. Jos aloittaa edempää, on helpompi sijoittua korkeammalle. Me pyrimme siihen ensi kisassa.
LUE MYÖS:
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- Uusi F1-rata sai tylyn vastaanoton – muutoksia luvassa jo ensi kaudeksi
- Valtteri Bottas jäi hännille – yksi ongelma nousi jälleen esiin
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Espanjan GP 2026 – F1 Madrid: Tulokset ja uutiset
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”