Webber voittoon – Räikköselle pettymys

Mark Webber on voittanut Monacon GP:n. Ykköstilan takaisin Sebastian Vettelin varikkopysähdyksellä ottanut aussi piti loppuun asti takanaan Nico Rosbergin ja kolmanneksi ajaneen Fernando Alonson, vaikka kärsi lopussa ajoittain vaikeista pito-ongelmista. Vettel ajoi neljänneksi.
Osakilpailu muodostui pettymykseksi Lotus-tallille. Romain Grosjean keskeytti heti startissa osuttuaan Michael Schumacheriin ja Kimi Räikkönen menetti ainoalla varikkopysähdyksellään useita sijoja oltuaan ennen sitä seitsemäs. Jäämies ajoi lopulta yhdeksänneksi.
Heikki Kovalainen piti Jenson Buttonin takanaan läpi kisan siihen pisteeseen, että oletettavasti turhautunut britti osui lopulta ykkösmutkassa suomussalmelaiseen ja keskeytti kisan kierroksella 72. Kovalaisen etusiiven ripustus irtosi, minkä johdosta Sergio Perez ohitti hänet, mutta Caterham-kuski pystyi nilkuttamaan varikolle ja kykeni pitämään 13:nnen sijan loppuun asti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen ei ole menossa Mersulle
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys
- F1-sarjassa kauhean näköinen kolari – Red Bull -nuorukainen ajettiin lääkäriautolla radalta
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään