Pomoa miellytti Räikkösen tyytymättömyys – "Sanoo paljon tallin hengestä"
Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier on tyytyväinen Kimi Räikkösen tyytymättömyyteen kakkossijastaan Bahrainissa. Boullier sanoo sen kertovan korkeammista tavoitteesta.
– (Tallin) jätkät eivät olleet nähneet kahta kuljettajaamme palkintokorokkeella sitten kauden 2006. Ennen kaikkea muistan Kimin ja Romainin (Grosjean) ilmeet. Pidin siitä, että he olivat huojentuneita, mutta eivät täysin tyytyväisiä, Boullier myhäili tallin kotisivulla.
– Me olimme juuri saavuttaneet upean tuloksen, mutta he halusivat saman tien enemmän. He tiesivät, että me olisimme voineet voittaa. Sen sijaan, että he olisivat nauttineet hetkestä, he miettivät, että mikä meni pieleen ja miksi he eivät seisoneet ylimmillä korokkeilla. Sellainen sanoo paljon tallin hengestä juuri nyt.
LUE MYÖS:
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”