Mika Kallio: "Pyörä vaikutti hyvältä ja ajoin samoilla säädöillä"
Mika Kallio käynnisti Le Mansin MotoGP -viikonlopun lupaavasti, kun Marc VDS -tallin suomalaiskuski ajoi perjantain kahdella Moto2-luokan harjoitusjaksolla viiden nopeimman joukkoon.
Iltapäivän toisella jaksolla vauhti kiihtyi, ja kärkiryhmän kuusi ensimmäistä kuljettajaa ajoi alle voimassa olevan rataennätyksen. Kallion nopein noteeraus riitti neljänteen sijaan ja 0,525 sekunnin päähän kärjestä.
Belgialaisen Marc VDS-tallin väki sai olla tyytyväinen kilpailukykyynsä, kun selvää kehitystä oli tapahtunut alkuviikolla ajetun yksityisen testijakson jäljiltä.
– Pyörä vaikutti hyvältä ja ajoin samoilla säädöillä, jotka totesimme toimiviksi testeissä. Toisella treenijaksolla säästelin parhaita renkaita. Ajoin jakson aluksi kovemman seoksen takarenkaalla, joka ei toimi yhtä hyvin kuin pehmeämpi versio, Kallio totesi.
– Aivan lopussa vaihdoimme alle aamupäivällä käytetyn pehmeämmän kumin. Saavutin parhaan aikani peräti 37 kierrosta ajetulla eturenkaalla. Sitä kierrosta olisi voinut parantaa noin kahdella kymmenyksellä, kun sen verran aikaa menetin yhden ohituksen vuoksi.
– Perjantaina nopeimman kierrosajan latasi tallikaverini Scott Redding, jolla oli käytössään uudet kehitysosat. Saan ne käyttööni lauantain harjoituksiin, koska tallillamme on kehitysosat valmiina vasta yhteen pyörään.
– Vielä ei ole päätetty, kumpi saa ne käyttöönsä aika-ajoon ja itse kilpailuun. Vasta seuraavassa osakilpailussa kahden viikon päästä uusia osia on molempiin pyöriin, Kallio paljasti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys