Heikki Kovalainen: "Monaco mahdollisuus tehdä jotakin erityistä"

Heikki Kovalainen lähtee Monacon kisaan takanaan hyvä tulos viime vuodelta. Tänä vuonna haetaan parempaa sijoitusta.
– Monaco on kisa, jonka jokainen formula ykkösissä haluaa voittaa eikä se ole pelkästään kuuluisa F1-kisa, vaan myös yksi suurimpia vuosittaisia tapahtumia maailmassa, Kovalainen sanoo tallin tiedotteessa.
– Kuljettajille se on aika hardcore-kisa sekä autossa että sen ulkopuolella, mutta se on haaste, josta todella nautin ja kisaaminen ympäri katuja on yksi F1-ajamisen huippuhetkistä.
– Rata on sen kaltainen, että joukko tuppaa hieman kasaantumaan ja se voi antaa meille mahdollisuuden tehdä jotakin erityistä. Viime vuonna sijoituin 14:nneksi, mikä oli yksi vuoden kohokohdista, joten toivottavasti voimme parantaa tänä vuonna.
– Meillä on nyt KERS ja auto, jonka kisavauhti on hyvä ja se myös kuluttaa vähemmän renkaita kuin osa edellämme olevista. Ehkä se auttaa meitä saamaan hyvän lopputuloksen.
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan