Ferrarilla valtavia harppauksia – saavuttanut Mercedeksen suoranopeudessa?

Fernando Alonson kakkossija Espanjan GP:ssä ei ole pelkkää sattumaa. Tallipäällikkö Stefano Domenicali vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä otettuihin kehitysaskeliin, vaikka formula ykkösten tavoille uskollisena ei sanokaan mitään suoraan.
– Sanoin ennen kisaa, että meidän tavoitteenamme oli saada kilpailukykyinen auto ja olla palkintokorokkeella. On selvää, että olemme saavuttaneet jälkimmäisen tavoitteen ja uskomme kauden parhaan aika-ajon perusteella saavuttaneemme myös ensimmäisen, Domenicali sanoo brasilialaiselle TotalRacelle.
– En tiedä kuinka paljon olemme parantaneet sekunnin kymmenesosissa. On vaikea ymmärtää suorituskykyä, koska se muuttuu kaikkien autojen suhteen jatkuvasti. On tärkeää jatkaa kehitystä testi testiltä, sillä olemme nähneet, että moni auto on voittanut onnistumatta jälkeenpäin pitämään hyviä tuloksia yllä.
Ferrarin asioista tyypillisesti hyvin perillä oleva italialainen autoilun erikoislehti Autosprint puolestaan raportoi, että edellisen kisan perusteella Ferrari on suoranopeudessa jo käytännössä saavuttanut Mercedeksen. Lotus sen sijaan on yhä selvästi edellä. Lehti arvioi syyksi parannukset Ferrarin siivekkeissä sekä moottorissa.
Autosprint kuitenkin lisää, että Ferrarin sisäinen aerotehokkuus on yhä ongelmallinen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull -kuskille potkut vain kahden kilpailun jälkeen – korvaaja nähdään autossa jo ensi viikolla
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Luvassa F1-kauden ensimmäinen sprinttiviikonloppu – tässä Kiinan GP:n lähetysajat
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lewis Hamiltonille historiallinen voitto Kiinan sprintissä – viimeisissä mutkissa ketjukolari