Valtteri Bottakselle hyvää luvassa – "Williams nousemassa huipulle"

Williamsin tallipäällikkö ja F1-legenda Sir Frank Williams uskoo, että talli on nyt valmis palaamaan huipulle.
– Talli on ollut vaikeuksissa pari-kolme viime vuotta. Ilmeistä oli kuitenkin tämän vuoden alussa, että nykyinen auto on hyvä – paljon parempi kuin edelliset ajokit, Williams sanoi ESPNF1:n mukaan.
– Monet ihmiset täällä työskentelevät erittäin kovaa ja he tarvitsivat valoa tunnelin päähän ja nyt heillä on kirkasta edessään.
Edellisessä kisassa Williams-autot sijoittuivat seitsemänneksi ja kahdeksanneksi. Parempaankin on ollut kauden alussa mahdollisuuksia ja jatkossa näin tulee olemaankin, Sir Frank sanoo.
– Luulisin, että tulemme pärjäämään paremmin kauden edetessä, ja meidän pitääkin. Meillä on siihen tarvittavat vehkeet. Me olemme aiemmin olleet paljon nykyistä parempia, mutta siitä on kulunut liian kauan aikaa.
– Perusvaatimus mille tahansa F1-tallille on rakentaa auto, joka on parempi kuin muiden sekä hankkia parhaat mahdolliset kuljettajat sen seuraksi – ja he yleensä seuraavat parhaita autoja ja talleja. Me näytämme nyt kääntäneen uuden lehden ja olemme rakentamassa ja suunnittelemassa itseämme takaisin huipulle, tallipomo uskoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan