Mika Kallio: "Jonossa ajaessa perä lähti mutkassa alta"
Moto2-luokan kisaan viidennestä ruudusta startannut Mika Kallio ei onnistunut startissa ja putosi avausmutkien ruuhkassa sijalle 10.
Kauden toinen ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailu sujui kaksi- tai oikeastaan kolmijakoisesti valkeakoskelaisen osalta.
– Keula nousi liikaa lähtökiihdytyksessä, mutta sen vuoksi en vielä juurikaan hävinnyt. Toisessa mutkassa kilpakumppani työnsi ajolinjani leveäksi ja menetin siinä jokusia sijoja, Kallio kertasi.
Siitä alkoi raju kiri ja Marc VDS-tallin suomalaiskuski nousi takaisin viidenneksi. Sen jälkeen Kallio ryhtyi ajamaan kiinni neljän kuljettajan kärkiryhmää, jonka hän saavutti kisan puoliväliin mennessä oltuaan sillä hetkellä porukan nopein kuski.
– Siinä vaiheessa homma oli kontrollissa ja pyöräni iskukyky vaikutti hyvältä. Näytti siltä, että vauhdin puolesta olisi saumoja voittotaisteluun, Kallio arvioi.
”Jonossa ajaessa perä lähti mutkassa alta”
Sen jälkeen Jerezin epävakainen säätila puuttui jälleen kerran kisaviikonlopun kulkuun, kun vesisade alkoi. – Olin päättänyt ajaa kärkiryhmän perässä ja tarkkailla tilannetta, mutta sade liukasti radan ja suunnitelma meni uusiksi, Kallio harmitteli. – Jonossa ajaessa perä lähti mutkassa alta ja tuloksena oli pieni highsider, jonka onnistuin pelastamaan. Ajauduin radan sivuun turva-alueen soraosuudelle, jossa menetin reilut neljä sekuntia. Kolme kierrosta myöhemmin punaisella lipulla turvallisuussyistä keskeytetyn kisan voittajaksi nousi Pol Espargaro, josta seitsemänneksi pudonnut Kallio jäi lopulta 6,149 sekuntia. – Ehdin nousta kuudenneksi, kun kisa keskeytettiin. Lopputulokset määräytyivät edellisen täyden kierroksen perusteella. – Harmittaa näin jälkikäteen, että ei päästy ajamaan kisaa loppuun kuivalla kelillä. Koskaan ei tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos kilpailu olisi ajettu normaalisti loppuun, Mika päätti.LUE MYÖS:
- Sami Pajari dominoi Viron MM-rallia – nyt on avausvoitto lähellä
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Kimi Antonelli suosikkina aika-ajoihin – Lewis Hamiltonille harvinainen ulosajo
- EK11: Sami Pajari lentää edelleen Viron MM-rallin kärjessä
- Tuukka Taposelle kelpo tulos F3-luokan sprinttikilpailussa
- Sami Pajarilla uskomaton päivä Viron MM-rallissa – ”Olemme nauttineet paljon”
- Punaiset liput häiritsivät Belgian harjoituksia – Kimi Antonelli otti paikkansa
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- Vihdoin onnistuminen! Tuukka Taponen täräytti eturiviin F3-luokan aika-ajoissa
- Viron MM-ralli: Sami Pajari mielettömässä lyönnissä – ”Suosittelen tätä kaikille”
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi