McLaren-pomo: Mercedes rikkoo sääntöjen henkeä
McLarenin tekninen johtaja Paddy Lowe sanoo, että Mercedeksen takasiipi, johon kuuluu muun muassa super f-putkeksi kutsuttu ilmakanavajärjestelmä, ei ole sääntöjen hengen mukainen. Mercedes-järjestelmä on aiemminkin aiheuttanut närää talleissa – erityisesti Lotuksella ja Red Bullilla, jotka suunnittelivat jopa protestia asiasta.
– Kun katsoo Mercedeksen järjestelmää, kysymys kuuluu: onko se sellainen kuin DRS:n tarkoitettiin olevan? Ei taatusti. DRS perustuu joukkoon sääntöjä, joiden tarkoitus on saada takasiiveke liikkumaan, eikä tekemään mitään muuta, Lowe sanoo BBC Sportin mukaan.
Mercedeksen DRS kuitenkin avaa edellä mainitut kanavat, vaikuttaen nokan downforceen ja lisäten näin nopeutta suorilla sekä nopeissa mutkissa.
Lowe sanoo, että ongelmana on sama vanha teknisten sääntöjen monitulkintaisuus.
– Sellaista seikkaa kuin ”sääntöjen henki” ei ole olemassa, vaikka se on termi, jota usein käytetään. Sääntökirja on tekstiä, jolla on merkitys. Mutta jokainen päättää itse mikä se merkitys on ja työskentelee sen mukaan.
– Mitään johtavaa direktiiviä ei ole, jossa sanotaan, että ”ennen muuta täytyy pysyä sääntöjen tarkoituksen hengessä”, Lowe toteaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!