Kimi Räikkösen murheeseen ratkaisu – "Olisi pitänyt tajuta jo aiemmin"
Lotus kertoo, että Kimi Räikkösen ohjausongelmat ovat nyt historiaa. Räikkönen saa kokonaan uuden ratin seuraavaan osakisaan.
– Meidän olisi pitänyt keksiä tämä jo aiemmin, mutta se ei ikinä tullut mieleemme, sillä emme olleet työskennelleet vasenkätisen kanssa aiemmin. Ajajat yleensä tuntevat pidon paremmin vahvemmalla kädellään, sillä se käsi tekee suurimman työn mutkissa. Tämä ei pelkästään selitä Räikkösen huolia auton ohjauksesta, vaan näyttää entistäkin vakuuttavampana hänen kykynsä käsitellä hallintalaitteita periaatteessa väärällä kädellään, selittää tallin kotisivulla tekninen johtaja James Allison.
– Normaalisti laitamme tärkeimmät napit oikealle. Nyt ne on sijoitettu vasemmalle ja uskomme, että tämä poistaa Kimin ongelmat, Allison jatkoi.
– Uuden ratin avulla pystymme painamaan entistäkin kovempaa Kiinassa ja uskon, että saamme vahvan tuloksen.
Kuten moni lukijoistamme jo huomasikin: Kyseinen tiedote on Lotus-tallin pila aprillipäivän kunniaksi :)
LUE MYÖS:
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-rallin perjantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Lopputulokset
- Madridin ensimmäinen formulakilpailu takana – näin kävi Tuukka Taposelle
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua