Kimi Räikkönen kertoi mikä on vialla – "En odota ongelmia"

Kimi Räikkösen epäonnistunut palkintokoroketaistelu Kiinassa ei saa tallia epätoivoiseksi. Lotuksella uskotaan, että kaikissa kolmessa kauden tähänastisessa osakilpailussa mahdollisuuksia kärkikolmikkoon on ollut ja sama jatkuu myös tällä viikolla.
– Se (kaksi pysähdystä) oli strategia, jonka valitsimme, enkä olisi taistellut toisesta sijasta jos olisimme pysähtyneet kolme kertaa. Ehkä meidän olisi pitänyt ajaa toisella stintillä pidempään, sillä se toimi Romainille (Grosjean), Räikkönen sanoi tallin kotisivulla.
– Samalla datalla ottaisimme varmaankin saman lähestymisen uudestaan, hän jatkoi.
– Me emme saaneet autosta nopeampaa, kuten jotkut muut tallit. E20 tuntuu hyvältä ajaa, meidän täytyy vain saada siitä irti enemmän nopeutta. Toivottavasti Bahrainissa löydämme lisää vauhtia.
Mikäli suhteellinen kilpailukyky ei ole muuttunut, myöskään tavoitteet seuraavaan kisaan eivät ole muuttuneet.
– Podiumin pitäisi olla mahdollinen, kuten mielestäni kaikissa kisoissa tähän mennessä. Me emme tiedä tarkkaan kuinka hyvä auto on ennen kuin pääsemme sinne, mutta en odota ongelmia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat