Lauda: Alonso ei voi tehdä mitään
Niki Lauda uskoo, että Ferrari on kriisissä. F1-mestari sanoo, että tallilla on Fernando Alonsossa poikkeuksellinen lahjakkuus kuljettajana, mutta ero kärkeen voi olla niin suuri, että sitä ei espanjalainen kykene mitenkään kirimään kiinni.
– He ovat jäljessä – siitä ei ole kysymystäkään, Lauda sanoi ORF-televisiokanavalla.
– Auto oli suhteellisen epävakaa; se otti välillä askelia eteenpäin, välillä taas lipsuen taaksepäin. Italialaiset eivät ole kovin innoissaan autostaan.
63-vuotias arvioi, että Ferrarilla on paljon kurottavaa kierrosnopeudessa.
– Luulen, että ero kolmeen kärkitallin voi olla kaksi tai kolme kymmenystä. Vuoden alussa sellainen on melko paljon. Ferrarilla on kärkimies Alonsossa, mutta jos auto on kaksi tai kolme kymmenystä jäljessä, hän ei voi tehdä mitään. Myöskään Felipe Massa ei ole niin vahva tallikaveri, että hän painaisi Alonsoa eteenpäin, Lauda jatkoi.
LUE MYÖS:
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
- Tuukka Taposen kärkipaikka vaihtui pettymykseen F3-luokan pääkilpailussa
- Sami Pajari dominoi Viron MM-rallia – nyt on avausvoitto lähellä
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa