Tässä on totuus Kimi Räikkösen sopimuksen pituudesta!
Kuva: Getty Images
Italialaistalli Ferrari julkisti vihdoin tänään keskiviikkona suomalaiskuljettaja Kimi Räikkösen sopimuksen. Julkistuksen yhteydessä paperin kerrottiin olevan pituudeltaan kaksi vuotta – aivan kuten uutisessamme 20. elokuuta uumoilimme italialaistallin ilmoittavan:
– Sopimuksen pituus on kaksi vuotta ja siihen sisältyy optio kolmannesta. On vielä epäselvää, kerrotaanko julkaisemisen yhteydessä kaksi- vai kolmivuotisesta paperista. Itse veikkaan, että Ferrari ilmoittaa sopimuksen olevan kaksivuotinen, vaikka todellisuudessa mennään siis mallilla 2+1, Ferraria lähellä oleva lähde kertoi sivustollemme jo elokuussa.
Syyskuun 1. päivä paljastimme uutisessamme myös lisätietoa tuosta kolmannen vuoden optiosta:
– Kolmas vuosi on siis optio ja optio on nimenomaan Kimin käsissä. Räikkönen saa päättää, jatkuuko sopimus kahden vuoden keston jälkeen vai ei. Ferrarilla ei tässäkään ole sananvaltaa, ellei asiaa hoideta isolla rahalla kuten viimeksi tehtiin, lähteemme ilmoitti.
Tällä viikolla eritoten britti- ja italialaismediassa levitettiin virheellistä tietoa, että Räikkösen paperi olisi pituudeltaan muotoa ainoastaan 1+1 vuotta. Ferrarin julkistaessa 2-vuotisen paperin osa brittimedioista on perustellut olleensa kontrahdin pituuden suhteen oikeassa, ”sillä 1+1 on kaksi”. Tämä tieto on väärä.
Painotetaan siis vielä kertaalleen sivustomme tietoihin pohjautuen: Tänään julkistettu sopimus on pituudeltaan kaksi vuotta ja siinä on lisäksi kolmannen vuoden optio, joka on yksin Räikkösen päätettävissä.
Pekka Franck (Twitter @PekkaFranck)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa