Kimi Räikkösen tallin uusin sponsorijytky jo tulossa – Boullier: ”Toivon niin”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen edustama Lotus-talli myöntää olevansa keskusteluissa potentiaalisen uuden nimisponsorin kanssa. Huhujen mukaan kyseessä olisi Honeywell ja erittäin rahakkaaksi uskotun sopimuksen on jopa väitetty olevan jo allekirjoitettu.
Tallipäällikkö Eric Boullier vakuuttaa, että mitään ei ole vielä valmiina, eikä myönnä olevansa neuvotteluissa nimen omaan Honeywellin kanssa, mutta sanoo, että mikäli asiat sujuvat, tallilla on joka tapauksessa uusi nimisponsori kaudella 2013.
– Toivon niin. [Mutta] minun on allekirjoitettava sopimus ensin, hän sanoi Pitpassin mukaan.
Sivustolla kirjoittavan tunnetun bisnesstoimittaja Christian Syltin luotettavien lähteiden mukaan viime kesänä Honeywell on joka tapauksessa tavannut tallin johtoa tapahtumassa, joka on ”yleensä varattu ainoastaan tallin olemassa oleville yhteistyökumppaneille”.
Enstonen sponsorilista on valmiiksikin komea; Lotus on viime vuonna tehnyt sopimukset muun muassa Microsoftin, Unileverin sekä Coca-Colan kanssa.
LUE MYÖS:
- Huippuvireinen Teemu Suninen juhli historiallista voittoa juuri ennen Suomen MM-rallia
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”